sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Legals

Kävi, kuten arvelinkin: päivitystahti pääsi venähtämään. Tällä kertaa kuitenkin muutamat vanhat lailliset kuvat linjoille, olkaa hyvä.

Vellamonpuisto, Mäki-Matti

Mukava oli nuoren miehen vetää talvella hokkareita jalkaan, kun vieressä oli pari kuvaa.

Valokuvat ovat ehkä vuodelta 2001, mutta voivat olla vanhempiakin.

Jyväskyläläisen soitinliikkeen, Varven, parkkipaikalle tehty laillinen piissi. Kyltin puoleisella seinälläkin on piissi. Pitää vielä kaivella, jos siitäkin löytyisi kuva jostakin. Kaupunginosa on Seppälä, ja maalausajankohta lienee reilusti 90-luvun puolella. Paikoillaan ovat edelleen.

Jyväskylän liikuntapalvelukeskus, Hippos